Täällä aikaa taas päässyt kulumaan aika paljon sitten viime bloggausten jälkeen, mutta kun tekee pitkää työpäivää niin ei millään jaksa enää töiden jälkeen tulla koneelle kirjoittelemaan päivän tapahtumista kauheen yksityiskohtasesti. Ja pakko kyllä myöntää, että tällä työtahdilla kaikki mahdolliset päivitykset koskisikivatkin vain lähinnä tota töissä käymistä ja sitä, mitä siellä tapahtuu. Yhdeksän tuntia päivässä on kuitenkin aikamoinen työmäärä tälleen opiskelijalle, joka ei saa tehdystä työstä mitään korvausta. Aamulla, kun herään silloin klo 6:40, joudun kyllä oikeesti motivoimaan jo itseäni siihen, että jaksan raahautua täältä jumalanselän takaa sinne sairaalaan, varsinkin, kun tiedän, että aamulla ei jaksa päivän loppumiseen vielä uskoa millään.
Täällä oon nyt sitten kemialla töissä päivystyslaboratoriossa, jossa ollaan yötä päivää 24/7 töissä. Itse en nyt oo vielä ainakaan yövuorossa enkä iltavuorossa ollut, mutta katsoo nyt, että mitä tuleman pitää. Tunteja pukkaa koko ajan lisää ja koulussakin pitäs käydä ja jossain välissä pitäs varmaan tutustua johonkin muuhunkin paikkaan kuin kouluun, asuntoon, bussiin ja junaan. Mutta onhan tässä vielä nuo ruhtinaalliset 77 päivää aikaa päätyä edes kerran jonnekkin muualle kuin sairaalaan. Oon päässyt kemialla tekemään ihan hirveesti kaikkea. Olen tutustunut näytteiden kulkuun labrassa ja päässyt itse tekemään tutkimuksia. Mulle on myös opetettu kaikkien koneiden käyttöä ja saan ihan itsenäisesti jo tutkia näytteitäkin - tietenkin omien taitojeni rajoissa. Kun tulee kysyttävää, pitää vain kysyä ja homma jatkuu taas. On tosi kivaa, kun on taas jotain tekemistä päivän aikana, vaikkakin iltapäivisin tuollakin valitettavasti aika paljon hiljenee ja tekeminen loppuu kesken. Silloin sitten luetaan kaikkia kansioita, joissa kerrotaan koneiden toiminnoista - huoh. No, ainakin sanavarasto karttuu, jos ei muuta. Työpaikalla kaikki työntekijätkin on kyllä oikein mukavia ja täällä labrassa on enemmän sitä tekemisen meininkiä, ei ihan sellasta lusmuilua kuin siellä patologialla. Tai ehkä mä oon vaan niin jotenkin enemmän semmonen itse tekemisestä tykkäävä ihminen, että mua jyrsi välillä pahasti vaan katsella vierestä.
Täällä näytteenottoputket ja systeemit on ihan erilaisia kuin Suomessa. Täällä sairaanhoitajat on pääsääntöisesti niitä, jotka ottaa verta, vaikkakin mekin kyllä tietyissä tilanteissa päästään sitä tekemään. Nää ei vaan voi ymmärtää täällä sitä, että me Suomessa harjoitellaan verinäytteenottoa toisillamme koulussa. "Eiks siinä voi käydä tosi pahastikin?" oli yksi sellainen kysymys, jonka kuulin ekan päivän aikana täällä aika usein. Täällä ne putket muistuttaa ihan perus ruiskuja, siihen päähän vaan laitetaan kierteillä neula ja sitten vaan pistämään. Sitten, kun se neula (ehkä) on siellä suonessa, päätetään halutaanko näyte ottaa vakuumisti vai ei. Jos ei oteta vakuumista, niin mäntää vedetään pikku hiljaa alas päin, jolloin veri saa valua putkeen omalla paineellaan. Jos taas halutaan ottaa vakuumisti, niin mäntä vedetään kerralla pohjaan ja sitten vaan lorotellaan. Putket on muutenkin ihan eri värisiä ja eri näköisiä, minkä takia mä olen täällä välillä vähän hukassa, että mikä putki on mikäkin ja mikä putki kuuluu mihinkin tutkimuksiin. Pinkki putki on esimerkiksi EDTA - putki, vihreä (joka siis Suomessa olisi litium hepariiniputki) on täällä hyytymistutkimuksiin ja peruskemialla tarvittava litium-hepariiniputki on täällä oranssi. Pääsen ensi viikolla katsomaan näytteenottoa, joten kuvia näistä ihmeellisyyksistä tulee siis silloin!
Vaihtareiden kanssa on tullut viikonloppuna ja nyt viikollakin tehtyä jo kaikenlaista. Perjantaina oltiin klubeilemassa, lauantaina vähän juttelemassa ja sunnuntaina kaupungilla pyörimässä, kun etsittiin kauppaa, joka olisi auki ja kirpparia, josta kauheesti puhuttiin. Kirpparipaikka löydettiin, vaikka vähäsen eksyksissä oltiinkin. Kirppari ei kuitenkaan ollutkaan sunnuntaina auki, vaan lauantaina - heh heh. Kauppaakaan ei löytynyt, joten Mc Donalds sai tarjota meille sitten antimiaan. Ja jääkaappi pysyi edelleen tyhjänä. Tää on aikamoinen kulttuuriero tää, että kaupat ei oo sunnuntaina auki. Kestää hetken näköjään tottua. Maanantaina pitkän työpäivän jälkeen saksalaiset vaihtarit Monika ja Daniel soitteli mua syömään kanasalaattia, koska he oli onnistunu kokkaamaan kokonaisella jalkapallojoukkueelle. Itse taas en kauheesti jaksanut koskeakaan mihinkään pannuun tai kattilaan, joten nappasin viinipullon kouraan ja käppäilin kohti ilmaista ja valmista ruokaa. Nam.
Maanantai oli muutenkin ihan tosi kamala päivä, kun piti ensin olla koko päivä töissä, niillä tosi pienillä eväillä, minkä jälkeen lähdinkin sitten käymään kaupassa. Sieltä tullessani missasin tietty ekan bussin, minkä ansiosta missasin tietty sen seuraavan junankin. Siellä sitte asemalla asustelin puolisen tuntia tietäen, että joudun vielä menemään Villachissa kauppaan ja kantamaan kaikki tavarat kotiin. Ruokaostokset ei olleet mitkään pienet sitten loppu peleissä ja alko ottaa sopivasti päähän, kun sitä kotimatkaa tosiaan oli se 5 kilometria. Loppujen lopuksi pääsin kuitenkin kotiin ja siitä sitten tosiaan yläkertaan syömään!
Maanantaina olin vielä suhteellisen kipeä. Oli kurkku kipeä, pää särki ja oli tosi kuumeinen olo. Sitten tosiaan aloitin siellä kemialla ne työt. Siellä sitten lääkäri tuli ottamaan multa nieluviljelyn ja hetken päästä se tuli tuomaan mulle kaks eppendorf putkellista homeopaattisia lääkkeitä, jotka riittää mulle seuraavaks kolmeks vuodeks. Hetken aikaa olin siinä silleen suu auki, että häh? Mutta joo, näin tää homma täällä toimii!
Muuten täällä homma toimii ihan kivasti ja tässä varmaan tuli nyt tärkeimmät kuulumiset! Huomenna sitten kirjottelen vähän siitä, millasta oli koulussa!
Viivi
 |
| Vuorelle päästiin koko vaihtarijengi! |
 |
| Ruokaa! |
 |
| Apinoita ja apinoita. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti