Welcoming Day ja kaikkee muuta mukavaa!

Taaskin ehti pari päivää kulua ennen kuin ehdin tälleen oikeen kunnolla istumaan koneen viereen - ja tällä kertaa istumaan ihan kirjaimellisesti, kun sain vihdoin kirjotuspöydän tuolin tänne huoneeseen, oli kuulemma ihan unohtunut.

Täällä on nyt sitten syksy. Satelee vettä, kun satelee ja on "kylmä". Ihmiset pukeutuu paksuihin talvitakkeihin ja on aamusinki iha kuolemaisillaa. Päivisin niillä on hupparit päällä, kun on vaan + 20 astetta lämmintä. Minä kuljen toppi päällä ja farkut käärittynä puoleen sääreen. Piste. Sit, kun puhutaan + 15 asteesta, voin harkita pukevani nahkatakin päälleni. 

Tältä näyttää asuntola ulkoa. Tää mutanen edusta tulee joskus olemaan tekniikan inssien laboratorio.

Ja tältä näyttää pihalla noin muuten. Siis tässä asuntolan edessä.

Paikalliset auto-inssit teki Smartille pahoja asioita, nyt se on enää vain raato tossa pihalla.

Torstaina olin sitten viimistä päivää patologialla hetkeen. Marraskuussa olis sit kuitenkin viel kaksi viikkoa sytologiaa edessä, joten ei tullut kauheesti "hyvästeltyä" viel ketään. Oli kyllä niin turha päivä torstaina, kun ei siellä ollut oikeen mitään mielekästä tekemistä, kun olin edelleen siellä näytteiden vastaanotossa ja makrolla. Pääsin yhden jääleikkeen katsomaan ja muuten sitten vaan auttelin siinä kaikissa juoksevissa asioissa ja yritin tehdä edes jotain, mikä hyödyttäis sekä mua että muita. Kahden aikaan lähdinkin sitten koululle hakemaan kliinisen kemian työaikatauluja ja tuli silleen kuvainnollisesti avarista naamaan. Mun piti tehdä siellä kemialla yhteensä 82 tuntia kuukauden aikana, eli siis se olis ollu silleen ihan kiva määrä tunteja, kun pitää viel koulussakin käydä. Nyt kuitenkin se opettaja oli mielivaltaisesti päättänyt, että mä teenkin ylimääräisiä tunteja, koska nyt olen kerran Itävaltaan asti tullut työharjotteluun. Kiitos. Ja sitten vielä mun pitää se lokakuun viimeinen viikko olla veripankissa eli immunohematologialla töissä, vaikka sen piti olla vasta joulukuussa. Muutenkin olin laskenut sen varaan, että saan loppukuusta helposti kolme päivää vapaata, kun teen alkukuusta paljon töitä. Nyt onkin sitten se ongelma, että saanko vapaata enemmän kuin yhden päivän. Kiitti. Ja kaikkein paras on se, että alunperin immunohemaa piti olla 16,5 tuntia ja nyt yhtäkkiä 41 tuntia. Siis mitä helvettiä? Ja siellä en kuulemma pääse itse tekemään yhtään mitään, vaan saan ainoastaan katsoa vierestä. Toki ymmärrän, että on vaarallista antaa opiskelijan tehdä veriryhmän määrityksiä ja ristikokeita, mutta hei, 41 tuntia vierestä katsomista on jo vähän liiottelua, jos en mitään pääse itse tekemään. Aion kuitenkin ottaa asian puheeksi siellä labrassa heti, kun mahdollista ja yritän saada asioita sovittua vähän eri tavalla, koska näin sen ei ainakaan kuulu mennä. Olo on kuin työleirillä konsanaan.

Työkaverit työntouhussa, minä en.

Torstai-illalla tutustuin ekaa kertaa tähän mun kämppikseen, joka on tosi mukava! Hän tulee tosiaan Saksasta ja opiskelee tradenomiksi tossa vieressä olevalla ammattikorkeakoululla. Berliiniläinen ja puhuu ihanan ymmärrettävää saksaa. Välillä tuntuu, että en täällä puhuiskaan oikeen saksaa, kun välillä menee jutut niin ohi, mutta Nelen kanssa ku puhelee - ah, sitä tunnetta, kun ymmärrät kaiken. Illemmalla lähdin vielä Tuulin, toisen suomalaisen vaihtarin, kanssa kaupunkiin "yksille". Niin klassinen esimerkki siitä, miten yksi muuttuu kahdeksi, kaksi kolmeksi ja kolme känniksi. Lähdettiin kaksin matkaan ja parin baarin jälkeen vaihtaripojat liitty seuraan ja siitä jatkettiin taas eteen päin. Loppujen lopuksi tosiaan päästiin kolmen maissa yöllä kämpille sellasissa sopivissa ja aamulla seitsemän aikaan soi kello, koska piti mennä koululle Welcoming Day:hin. Yhmh, sitä darran määrää. Ja unen.

Welcoming Day oli aika jees. Ku päästiin siihen koululle, niin huomattiin heti, että siellä oli pari miestä videokameroiden kanssa kuvaamassa. Sitten se kamera kääntyi yhtäkkiä meihin ja me käännyttiin äkkiä Tuulin kanssa pois kamerasta. Hetken päästä ne miehet tuli meidän luo ja kyseli, että mistä ollaan ja ilmottivat, että haluavat haastatella meitä. Tuuli ei halunnut, joten nakki jäi mulle. Onneks kysymykset oli luokkaa "Miksi Kärnten? Mitä teet täällä? Tykkäätkö Villachista? Entä korkeakoulusta?" Selvisin! Ja pian mun söpö ja darranen pärstä nähdäänkin telkkarissa, kiitti! Ilmottautumisen jälkeen syötiin siellä sitten aamupalaa ja sen jälkeen alkoi infoluentojen tulva. Alkuun yleisiä höpötyksiä, sitten IT - asioita ja lopuksi vielä kirjasto juttuja. Olin silleen aika vähän hereillä jostain kumman syystä + siellä toimi WLANi, joten mulla oli jotain paljon parempaa tekemistä! ;-) Kun oltiin koulua kierretty tarpeeksi, lähdettiin lähistölle yhdelle vuorelle syömään. Se oli ihan sika korkeella ja se mäki sinne oli ihan törkeen jyrkkä. Krapulaliikunta ei oo koskaan ollut se mun juttu, eikä vissiin Tuulinkaan, joten pikku hiljaa pikku hiljaa. Kuvailtiin siellä sit ensin huikeita maisemia, minkä jälkeen mentiin lounaalle. Istuskeltiin siinä sen "meidän porukan" kanssa (italialaisia, kreikkalaisia jne.) ja kv-koordinaattori tuli siihen meidän viereen istumaan. Ruoka oli hyvää. Seura oli tosi hyvää. Ainut, että joutu puhumaan englantia :-D Alkuun se oli nimittäin aika vaikeeta, kun oli kaks viikkoa jutellut pelkkää saksaa, nyt ne kulkee rinta rinnan ne kaks kieltä! Syömisen jälkeen suuntana vielä "Monkey mountain" ja perkeleesti apinoita! Oli kyllä siistiä. Niitä vaan ei saanut katsoa silmiin tai ne suuttuu ja kappas kappas, kun musta niistä apinoista jokainen tuli siihen viereen istumaan ja voisin kuvitella, että niiden päässä liikku jotain tän tapasta: "Kato mua! Kato mua! Kato mua silmiin. Nyt! KATO MUA!". Oikeesti. Pelottavaa.

Koululla aamupalalla.

Ettäs tiedätte sitten! Koko PP-esityksen tärkein kohta!

Paikallinen huikee traktori!

Ei nyt ihan oltu mukana ei.

Tällanen linna!

Nää maisemat on vaan yksinkertaisesti niin huikeita!

Ravintola, jossa oltiin syömässä siellä vuorella.

Love.

"Kiipeen kohta mökö-mökö-puuhun ja heittelen teitä kusipäitä kävyillä."....

..lopputulos.

Uima-apina. Kaikki apinat ei kuulemma osaa uida. Keksittiin siis tapa testata, mitä lajia mikäkin apina on. Heitetään veteen ja katsotaan osaako uida. Jos ei, niin ei ollut oikee apina. Sääli. :-D

Eilen illalla lähdin Christinen kanssa ulos illalla. Samoilla silmillä, joilla olin koko päivän pistänyt menemään. Vähän väsytti, mutta oli hyvä reissu. Oltiin ensin kaupungissa pyörimässä, minkä jälkeen lähdettiin vähän syrjempään yhdelle suositulle klubille. Sinne tuli myös nää kaikki vaihtarit ja kun Christine lähti 12 maissa kotiin niin mä siirryin vaihtariporukkaan. Oli kyllä siistiä ja hauskaa. Alko vaan polvet niin särkee siitä monen tunnin tanssimisesta, että oli pakko lähteä kotiin siinä kahden maissa. Taksimatkakin oli aika metka, kun taksikuski popitti klubimusiikkia volumet kaakossa. 
Siellä klubilla oli disco puoli, millä nyt lähinnä oltiin, mutta siellä oli myös sellanen puoli, jolla soitettiin sellasta paikallista ja saksalaista tanssimusiikkia ja ihmiset tanssi siellä discofoxia. Ja kaikkein siisteintä oli, että siellä oli tanssittajia siellä lattialla, jotka kävi sitten hakemassa naisia tanssimaan - ja vitsi, ne tanssi hyvin! Pitäis varmaan itsekin uskaltaa ens kerralla sinne, koska se näytti niiiin siistiltä. 

"Hugo" eli proseccoa ja seljanmarjamehua. Nam.

Tämä DJ lauloi yhdessä baarissa ja sitä ei oikeesti voinu uskoa, että se lauloi ite. Niin hyvin se siis lauloi. 

Tänään sitten ohjelmassa ei oo mitään, paitsi jotain yksittäisiä kouluhommia ja sitten aattelin vaan maata, kun kerrankin siihen on mahdollisuus. Tänään ei enää klubiteta. Ei pysty. Olen kai tullut vanhaksi.

Viivi