Tiistai:
Ajattelin nyt taas vähän päivitellä tännekin kuulumisia, kun kerrankin on aikaa. Töitä tehdessä tuntuu, et aika kuluu taas kun siivillä, nyt on jo tiistai ja oon jo ollu kaks päivää tuolla punaisella ristillä töissä. Ja niin tahtoisin olla siellä vielä monta viikkoa lisää, oon niiiiin tykännyt! Paras harjoittelupaikka ainakin tekemisen suhteen tähän mennessä!
Olen siis tosiaan nyt ollut kaksi päivää immunohematologialla töissä ja on ollut tosi kivaa! Mut pistettiin heti eilen istumaan välittömästi penkkiin, lyötiin pipetti käteen ja sanottiin, että ole hyvä ja pipetoi. Mulle kerrottiin ohjeet ja mä pipetoin sen mukaan! Pääsin tekemään vaikka ja mitä tutkimuksia veriryhmänmäärityksistä immunoglobuliinien titteröinteihin! Täällä Punaisen Ristin pisteessä pääsee luovuttamaan vertakin, minkä takia suurin osa meidän "rutiini-laboratorion" näytteistä onkin verenluovuttajilta ja trombosyyttienluovuttajilta otettuja seulontatutkimuksia, joista tutkitaan muun muassa HIV:tä, hepatiitteja ja syfilistä. Lisäksi tietty tutkitaan veriryhmät joko yhteen, kahteen tai kolmeen kertaan, riippuen siitä, montako kertaa kyseinen henkilö on käynyt jo luovuttamassa verta.
Olen päässyt tutustumaan jo näihin analysaattoreihinkin, joita täällä käytetään, koska aamupäivät on vähän hiljaisempia, jolloin on aikaa tehdä kaikkee "turhaa". Harmittaa aika paljon, että tää harjottelujakso on yhteensä vaan 40 tunnin mittainen, koska täällä oisin hyvin voinu olla vähintään tuplasti toin tuntimäärän!
Eilen tulin töistä kotiin ja tää herra pääherra avas mulle oven, kun halusin tulla sisälle mun potkulaudan ja painavan repun kanssa uuvuttavan työpäivän päätteeksi. Noh, meninpä rullaamaan sitä potkulautaa tossa käytävässä, niin sain oikein julmetut nootit siitä, kun LATTIA LIKASTUU (?!?!?). Niinkun se ei likastuisi kengistä. Ja sitten mulle ilmotettiin, että en saa ees tuoda sitä sisälle, vaan mun pitää jättää se lukitsematta tohon pihalle, kun jos mä saan tuoda potkulautani huoneeseeni, niin muutkin haluaa tuoda pyöränsä sisälle. Syvä huokaus. Painelin siitä sitten omaa huonettani kohti ja tää herra pääherra seurasi mun perässä ja narisi siitä, että mun pitäs laittaa se potkulauta kasaan tuon viiden metrin matkan takia, kun kävelen tossa sisällä. Mä soitin kyllä poskeeni ihan huolella hänelle takasin, anteeks äiti - en ole tulossa maitojunalla kotiin, mutta mun mielestä tää on jo ihan naurettavaa. Siinä se seisoi mun vieressä, kunnes nostin sen potkulaudan kämppäni ovella ilmaan. Ei hele sentään. Sain jo kovasti myönnytyksiä, kun Markus tulee tänne ylihuomenna ja täällä ei oikeesti sais olla kuin kolme yötä, mutta koska olen Suomesta, niin ei se viisi yötä nyt niin paljoo yli kolmen ole... Toivottavasti on sama ääni kellossa vielä huomennakin, kun käyn lunastamassa Markukselle yöpaikan...... :-D
Eipä täällä kauheesti mitään muuta olekaan tapahtunut.. Kauhee sumu ollut nyt kaks päivää, kun Villach ja Klagenfurt on molemmat vuorien välissä, minkä takia tänne laskeutuu tälleen syksyllä aina hirvee sumu. Tänäänki se sumu väisty vasta kolmen maissa ja nyt onkin sitten jo pimeää. Aamusin on viel ihan suhteellisen lämmin (mun mielestä), mutta nää valittelee jo hurjaa kylmyyttä, kun elohopea on laskenut sinne 7 asteeseen. Noh, jokainen tavallaan. Tänään laitoin ekan kerran hanskat käteen, kun lautailin juna-asemalle. Mistä tulikin mieleen, että SAAN NUKKUA AAMUISIN TUNNIN PIDEMPÄÄN KUIN TAVALLISESTI!!! Mun työt alkaa aamusin vasta kahdeksalta, ah, tätä onnea ja autuutta!
Valokuvia mulla ei nyt valitettavasti ole postailla, kun en jaksanut jäädä ottamaan kuvaa noista kanoista, jotka juoksee vapaana tossa autotiellä, joka johtaa tänne meidän parkkipaikalle (wåååt??). Ehkä sitten ensi kerralla! Voi kyllä olla, että kirjottelemiset menee johonkin ensi viikon puoleen väliin, kun tosiaan saan sitä seuraa tänne ja sillon mulla on mahdollisesti jotain muuta tekemistä, kun istua tietokoneella kirjottamassa!
Viivi
tiistai 23. lokakuuta 2012
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Elämän pieniä iloja ja kaikkea muuta:
Vihdoin on tääki viikonloppu ohi ja huomenna pääsee töihin. Mun ei pieni pääni kestä tätä, ettei ole mitään tekemistä. Ennen se ei toki tuottanut mitään ongelmaa, nyt mulla on olo kuin vankilassa. Ajattelin nyt vielä kirjotella tänne siitä vähästä, mitä täällä on taas tapahtunut ja sitten meen nukkumaan ja odotan innolla huomista verikeskuksen immunohematologian harjottelua!
Tänään ei kauheesti oo mitään tapahtunutkaan. Heräilin taas kerran tosi myöhään, kun viime yönä kateltiin Tuulin kanssa leffaa ja juotiin olutta ja skumppaa ja senpä takia nukkumaan menokin venyi kovin pitkälle. Tänään lähdettiin Pascalin kanssa hakemaan Monikaa ja Danielia Klagenfurtin lentokentältä siinä puol yhden maissa. Miten niitä kahta jo olikin niin ikävä!! Kahden maissa oltiin sitten jo täällä takaisin ja siitä se tylsyys sitten alkoikin... Punttisalille en pystynyt enää itseeni raahaamaan, kun on kaikki paikat ihan umpi jumissa, joten luin vähän pääsykokeisiin, tein vähän kotiläksyjä ja nukuin tunnin verran.. Sen jälkeen olikin sitte jo ihan pakko päästä ulos, joten kävelin tohon läheiselle järvelle ja takaisin ja sain siinä sitte kulumaan taas yhden tunnin tästä turhan pitkästä päivästä. Nopeet skypetykset ja siitä sitten viel porukalla yläkertaan vähäks aikaan juttelemaan ja täällä ollaan taas. Noh, parit kivat kuvat sain otetuksi sieltä järveltä, ja niiden takia nyt aattelinkin edes postailla.
Ehkä huomisesta tulee parempi päivä, ehkä ei. Tämän päivänen tunneskaala on kyl käynyt laidasta laitaan, koti-ikävästä kotiin palaamis kammoon ja ilosta suruun. Näin se vaan menee.
Viivi
Vihdoin on tääki viikonloppu ohi ja huomenna pääsee töihin. Mun ei pieni pääni kestä tätä, ettei ole mitään tekemistä. Ennen se ei toki tuottanut mitään ongelmaa, nyt mulla on olo kuin vankilassa. Ajattelin nyt vielä kirjotella tänne siitä vähästä, mitä täällä on taas tapahtunut ja sitten meen nukkumaan ja odotan innolla huomista verikeskuksen immunohematologian harjottelua!
Tänään ei kauheesti oo mitään tapahtunutkaan. Heräilin taas kerran tosi myöhään, kun viime yönä kateltiin Tuulin kanssa leffaa ja juotiin olutta ja skumppaa ja senpä takia nukkumaan menokin venyi kovin pitkälle. Tänään lähdettiin Pascalin kanssa hakemaan Monikaa ja Danielia Klagenfurtin lentokentältä siinä puol yhden maissa. Miten niitä kahta jo olikin niin ikävä!! Kahden maissa oltiin sitten jo täällä takaisin ja siitä se tylsyys sitten alkoikin... Punttisalille en pystynyt enää itseeni raahaamaan, kun on kaikki paikat ihan umpi jumissa, joten luin vähän pääsykokeisiin, tein vähän kotiläksyjä ja nukuin tunnin verran.. Sen jälkeen olikin sitte jo ihan pakko päästä ulos, joten kävelin tohon läheiselle järvelle ja takaisin ja sain siinä sitte kulumaan taas yhden tunnin tästä turhan pitkästä päivästä. Nopeet skypetykset ja siitä sitten viel porukalla yläkertaan vähäks aikaan juttelemaan ja täällä ollaan taas. Noh, parit kivat kuvat sain otetuksi sieltä järveltä, ja niiden takia nyt aattelinkin edes postailla.
 |
| Itävallan syksy. |
 |
| Silbersee. |
 |
| Silbersee. |
 |
| Itävallan ruskan parhaimmistoa pienessä koossa. |
 |
| Joen varrelta. |
 |
| Löysin kaverin keskeltä tietä. |
Viivi
lauantai 20. lokakuuta 2012
Viikko taas takana:
Se olis sitten taas jotenkin kummasti viikko päässy vierähtämään ja mitään en ole taaskaan käynyt kirjottelemassa. Paljon on taas tapahtunut, vaikka viikkokin taas vaihteeksi on niin lyhyt aika. Jotenkin tää kirjottelu aina venyy näin pitkälle, kun on koko ajan menossa johonkin kauheella vauhdilla. Nytkin mulla on aikaa tasan 45 minuuttia ja sit jo pitääkin olla Tuulin kanssa "nostamassa rautaa" tossa salilla. Niin, siis salilla, joka tosiaan aukesi tällä viikolla, halleluja ja amen sille voimalle, joka sai sen vihdoin aukeemaan! Sauna tosin on edelleen suljettu.. Tälleen 37 päivän jälkeen alkaa vierotusoireet saunaa kohtaanki olee jo aikamoiset. Täällä sen saunan merkityksen on alkanu ymmärtää, on jotenki niin "likanen" olo koko ajan!
Kouluviikko oli tällä viikolla ihan sika rankka. Mulla oli sen soluviljelyn syventäviä opintoja, missä me tutkittiin bakteerien pintaproteiinien vaikutusta monosyyttien muuttumiseen makrofageiksi. Oli kyllä ihan tosi mielenkiintosta, mutta tuntu siltä, että oltiin aika pitkälti siellä tyhjänpanttina, kun piti kauheesti inkuboida ja kauheen pitkiä aikoja ja sit pipetoinnit siinä välissä kesti ehkä maksimissaan 5 minuuttia ja sit taas odoteltiin ja sit taas nopeesti pipetoitiin jne. Tulokset onnistui kyllä ihan loistavasti ja sai kyllä hyvän kuvan siitä, miten bakteerit sitten vaikuttaa verisoluihin jne, joten oli tosi opettavaista! Mutta...keskiviikkonakin olin koulussa klo 13:30-18.45 ja siitä vielä junalla kotiin, joten olin täällä joskus siinä kahdeksan maissa ja voin kertoa, että puol kymmeneltä ei enää ajatus liikkunu mihinkää suuntaan, oli kyl mun päässä massa yhtä jähmeetä ku hunaja. Muutenkin, kun töihin täyty kuitenki taas joka aamu lähteä sillon puol kuuden aikaan ja olin töissä siihen asti, että koulu alko, niin oli kyllä toi keskiviikko kyllä niin raskas, että en tiiä... En pystyis kyllä täällä oikeesti koko opintoja opiskelemaan, koska näille tää on ihan normaalia...
Töissä oli kanssa tuolla kemialla viimeinen viikko tällä viikolla ja pääsin kyllä taas tekemään kauheesti kaikkea. Siisteintä oli ehkä se, että sain tehdä koko viikon itsenäisesti töitä ja jos oli jotain kysyttävää niin sitte kävin kysymässä, muuten kukaan ei "häirinny" mun työn tekoa! Torstaina oli viimeinen työpäivä, ku tunnit tuli sillon jo täyteen, ja sain viel läksiäislahjanki ja kaikkea! Nää oli kovin pahoillaan, kun lopetin siellä ja sanoivat, että olis kiva, jos menisin viel käymään ennen ku lähden Suomeen joulukuussa. Lupasin tietty mennä. Osastonhoitajaltakin sain yhteystiedot sen varalle, että haluankin tulla tänne joskus töihin!
Perjantai oli siis mulle vapaapäivä. En oo tottunut sellasiin ja olin ihan jotenkin sekasin, kun ei mulla ollutkaan mitään rytmiä siinä päivässä. Nukuin pitkään, heräilin kauan, kävin salilla ja lähdin Tuulin kanssa kaupunkiin syömään Running Sushi ravintolaan, jossa siis naaman vieressä vilistää liukuhihna, jolla on vaikka mitä kaikkia japanilaisia herkkuja sushista pieniin riisi- ja nuudeliruokiin. Täällä on niin huonot bussiyhteydet, että käveltiin keskustasta sinne, ei se nyt niin kaukana ollut, mutta aikaa kului kuitenkin semmonen 40 minuuttia noin suurin piirtein, mutta sit saikin syödä ihan tunteella. Se on siis tosiaan all-you-can-eat ravintola ja taidettiin me siellä istua 1½-2 tuntia ja vyöryttiin sieltä sit ulos ja ei kun shoppailemaan! Kertaakaan mulla ei oo täällä vielä tullut sellasta oloa, että tarttis päästä shoppailemaan, mutta Tuulin kanssa sit homma toimi niin hyvin, että kulutettiin shoppaamalla syötyjä kaloreita viel melkeen 1½ tuntia. Kotiin päästessä mua odotti postilaatikossakin kirje, joka niin pelasti mun huonon päivän, siis sushin lisäksi. Sanotaan, että sen kirjekuoren sisältö oli piste ii:n päälle!
Äitiltäkin sain paketin tossa torstaina. Oli pakko saada jo lasketteluvaatteet tänne, koska en malta siinä asiassa pysyä enää housuissani, koska TÄÄLLÄ PÄÄSEE JO LASKETTELEMAAN! Ja mä niin haluan jo mennä. Tai siis kolmen viikon päästä sit ehkä, ku muillakin on aikaa. Mutta sit mä laskettelen, ja mä laskettelen..ja mä laskettelen. Nojoo, mutta joka tapauksessa, lähdin sit sitä laatikkoa hakemaan tosta herra isoherran luota ja jätin tietty avaimet sisälle. Ding Ding, 25 euroa. Thanks. Se siitä. Torstaina oli täällä tän asuntolan viralliset avaijaisetkin ja herra Bürgermeisterkin oli täällä ihan itse käymässä ja saatiin siltä lahjakassi, koska ollaan tehty niin hyvä valinta, kun ollaan tänne muutettu. Siellä oli nenäliinoja, paperia, avainnauhaa, pastilleja, Villach matkaopasta ja DVD:tä sun muuta krääsää, mutta ajatus oli hieno!
Tänään lauantaina oli sit taas maailman laiskin aamupäivä. Heräilin joskus kymmenen aikaan ja joskus puol 11 aloin miettiä, että aamupala vois tehdä poikaa. Keitin kananmunia sitten elämäni ensimmäistä kertaa kattilassa. Ei se nyt ihan menny niinku piti, ekat kaks räjähti mun kattilaan. Onneks mulla oli tekninen tuki Whatsapp:in päässä ja sain mun tokan satsin onnistumaan, vaikka mun tekninen tuki ei tuntunut tietävän oikeita minuutteja sille kananmunien keittämiselle, mut never mind, sain ruokaa! :-D Kahden aikaan lähdin Annan ja Tuulin kanssa kauppakeskukseen ostaa Annan au pair - perheen tytölle synttärilahjaa, mutta meidän reissu venui yli neljään tuntiin, kun vähän innostuttiin shoppailemaan ja syömään ja herkuttelemaan ja buah, vähän on taas ylensyönyt olo. Mutta nyt sitten Tuulin kanssa sinne salille ja sen jälkeen viiniä ja hyvää leffaa ja olis taas päivä purkissa!
Enää muutama päivä ja sitten Markus onkin jo mun luona täällä, en enää malta odottaa, pian vois jo alkaa laskea tunteja päivien sijasta! ;-)
Viivi
Se olis sitten taas jotenkin kummasti viikko päässy vierähtämään ja mitään en ole taaskaan käynyt kirjottelemassa. Paljon on taas tapahtunut, vaikka viikkokin taas vaihteeksi on niin lyhyt aika. Jotenkin tää kirjottelu aina venyy näin pitkälle, kun on koko ajan menossa johonkin kauheella vauhdilla. Nytkin mulla on aikaa tasan 45 minuuttia ja sit jo pitääkin olla Tuulin kanssa "nostamassa rautaa" tossa salilla. Niin, siis salilla, joka tosiaan aukesi tällä viikolla, halleluja ja amen sille voimalle, joka sai sen vihdoin aukeemaan! Sauna tosin on edelleen suljettu.. Tälleen 37 päivän jälkeen alkaa vierotusoireet saunaa kohtaanki olee jo aikamoiset. Täällä sen saunan merkityksen on alkanu ymmärtää, on jotenki niin "likanen" olo koko ajan!
Kouluviikko oli tällä viikolla ihan sika rankka. Mulla oli sen soluviljelyn syventäviä opintoja, missä me tutkittiin bakteerien pintaproteiinien vaikutusta monosyyttien muuttumiseen makrofageiksi. Oli kyllä ihan tosi mielenkiintosta, mutta tuntu siltä, että oltiin aika pitkälti siellä tyhjänpanttina, kun piti kauheesti inkuboida ja kauheen pitkiä aikoja ja sit pipetoinnit siinä välissä kesti ehkä maksimissaan 5 minuuttia ja sit taas odoteltiin ja sit taas nopeesti pipetoitiin jne. Tulokset onnistui kyllä ihan loistavasti ja sai kyllä hyvän kuvan siitä, miten bakteerit sitten vaikuttaa verisoluihin jne, joten oli tosi opettavaista! Mutta...keskiviikkonakin olin koulussa klo 13:30-18.45 ja siitä vielä junalla kotiin, joten olin täällä joskus siinä kahdeksan maissa ja voin kertoa, että puol kymmeneltä ei enää ajatus liikkunu mihinkää suuntaan, oli kyl mun päässä massa yhtä jähmeetä ku hunaja. Muutenkin, kun töihin täyty kuitenki taas joka aamu lähteä sillon puol kuuden aikaan ja olin töissä siihen asti, että koulu alko, niin oli kyllä toi keskiviikko kyllä niin raskas, että en tiiä... En pystyis kyllä täällä oikeesti koko opintoja opiskelemaan, koska näille tää on ihan normaalia...
Töissä oli kanssa tuolla kemialla viimeinen viikko tällä viikolla ja pääsin kyllä taas tekemään kauheesti kaikkea. Siisteintä oli ehkä se, että sain tehdä koko viikon itsenäisesti töitä ja jos oli jotain kysyttävää niin sitte kävin kysymässä, muuten kukaan ei "häirinny" mun työn tekoa! Torstaina oli viimeinen työpäivä, ku tunnit tuli sillon jo täyteen, ja sain viel läksiäislahjanki ja kaikkea! Nää oli kovin pahoillaan, kun lopetin siellä ja sanoivat, että olis kiva, jos menisin viel käymään ennen ku lähden Suomeen joulukuussa. Lupasin tietty mennä. Osastonhoitajaltakin sain yhteystiedot sen varalle, että haluankin tulla tänne joskus töihin!
 |
| Nää on nää näytteenottoputket täällä. Tiistaina pääsin itsekin kokeilemaan verinäytteenottoa koulussa. On kyllä niin outo systeemi. Ei siis hankala tai vaikea, mutta outo. |
 |
| All you can eat, he said. |
 |
| Omnomnom. <3 |
 |
| Kauppakeskusta. |
 |
| Voin ainakin sanoa syöneeni puikoilla. (Vaikka mä oikeesti koko ajan söinkin, Tuuli se luovutti :-D) |
 |
| Maisemia matkalla ostoskeskukseen. |
 |
| Niin, kelpais mulle kyllä. |
Tänään lauantaina oli sit taas maailman laiskin aamupäivä. Heräilin joskus kymmenen aikaan ja joskus puol 11 aloin miettiä, että aamupala vois tehdä poikaa. Keitin kananmunia sitten elämäni ensimmäistä kertaa kattilassa. Ei se nyt ihan menny niinku piti, ekat kaks räjähti mun kattilaan. Onneks mulla oli tekninen tuki Whatsapp:in päässä ja sain mun tokan satsin onnistumaan, vaikka mun tekninen tuki ei tuntunut tietävän oikeita minuutteja sille kananmunien keittämiselle, mut never mind, sain ruokaa! :-D Kahden aikaan lähdin Annan ja Tuulin kanssa kauppakeskukseen ostaa Annan au pair - perheen tytölle synttärilahjaa, mutta meidän reissu venui yli neljään tuntiin, kun vähän innostuttiin shoppailemaan ja syömään ja herkuttelemaan ja buah, vähän on taas ylensyönyt olo. Mutta nyt sitten Tuulin kanssa sinne salille ja sen jälkeen viiniä ja hyvää leffaa ja olis taas päivä purkissa!
 |
| Täällä on jo kaikkialla joulutavarat esillä ja joulukalenteri myynnissä, MITÄ? |
 |
| Maisemat lounaalta. |
 |
| Heisse Liebe ;-) |
Viivi
maanantai 15. lokakuuta 2012
Suuret pahoittelut, että viime kirjotuksesta on kulunut jo päivää vaille viikko, oon vissiin jotenkin ollu niin joko omissa maailmoissani tai sitten vaan niin väsynyt, ettei oo tullu kirjoteltua. Eilen kyllä piti, mutta sit katselin koko päivän, kun Felix Baumgartner valmistautu hyppäämää avaruushyppynsä ja samalla kirjottelin laboratoriopäiväkirjaa, joten siinä se aika sit menikin. Ja illalla olikin sit leffailta tyttöjen kanssa ja katselun kohteena Magic Mike - olen pettynyt, sanokaa te muut mitä sanotte.
No mutta joka tapauksessa. Viime viikolla ei töissä tapahtunut mitään ihmeempiä, tein pitkii päiviä koko viikon, koska olin ensin töissä aamu seiskasta eteenpäin ja sen jälkee menin sit viel joka päivä kouluun ja parhaimmillaa pääsin puol viis vasta poistumaan rakennuksesta. Koulussa meillä on nyt ollu soluviljelyä, eli siis ollaan viljelty kahden eri solutyypin soluja pullossa elatusliemessä ja katseltu sit aina seuraavana päivänä, et onks siinä meiän liemessä viel ravinteita niille soluille. Ne on siis vähän niinku ollu meiän lemmikkejä - ja sit perjantaina...jouduttiin tappamaan ne kahdella eri tavalla. Toisille aiheutettiin ohjelmoitu solukuolema ja toiset kaadettiin roska-astiaan. Pieni osa saatiin pelastaa, mut ne me joudutaan syväjäädyttämään viel keskiviikkona - yhyyyyy. Ensin hoidat niitä kuin omia lapsias ja sitten joudut vielä tappamaan ne raa'asti. Ei hyvin mene, ei. Mutta niin, soluviljely sinäänsä ei meillä Suomessa ainakaan kuulu mikrobiologian yhteyteen niinkuin täällä, vaan meillä oli vähän tän tyyppinen kurssi, kun opiskeltiin geenitekniikkaa. Nyt, kun olen mukana edistyneiden ryhmässä, niin tehdään taas enemmän immunologisia juttuja eli viljellään monosyytteja ja makrofageja, jotka laitetaan bakteerisolujen avulla erittämään sytokiineja ja sit mittaillaan ELISA - laitteella, että paljoks ne mein makrofagit on saanu kaikkee hyvää aikaan. Ihan silleen mielenkiintonenhan tää kurssi on, mutta kun sen täytyy aina alkaa iltapäivällä ja loppua kauheen myöhään. Nyt esimerkiksi keskiviikkona meillä on tunnit klo 18 asti ja mähän tosiaan ajelen vielä yli tunnin verran kotiinkin. Nam, klo 19 aikoihin kotona. Sitten tästä kaikesta pitää tosiaan vielä pitää laboratoriopäiväkirjaa, mihin pitää kirjottaa askel askeleelta kaikki, mitä ollaan siellä labrassa tehty - saksaksi. Tässäpä tämä sitten menee, kun itseään ottaa vähän niskasta kiinni - vaikkakin siihen oikeesti tarvittais lähinnä hiiappi, että mun motivaation sais täl hetkel nousemaan. Töissä kaikki on taas niinkuin ennenkin, pääsen tekemään kemian juttuja ihan itsenäisesti ja kaikessa rauhassa, me like!
Torstai-illalla täällä oli koulussa lukukauden aloitusbileet! Koulun aulaan siis rahdattiin "muutamat" kaljahanat ja viinaa oli koko takaseinä täynnä. Aulaan saatii myöski mahtuu vielä lava, jossa cover-bändi ja DJ soitteli sitte aamu kolmeen asti. Parasta oli kyllä, ku osalla opiskelijoista oli luentoja ilta yhdeksään asti ja ne tyynen rauhallisesti tuli sinne alas hakee kaljat ja palas takasin luentosaliin. Suomi - ohoi - ota mallia! Itse kuitenkin poistuin pelipaikalta vesiselvänä ja ennen klo kymmentä, koska seuraavan aamun aamuherätys oli taas vaihteeksi klo 05:12. Toiset palaili jatkoilta kotiin, kun mä painelin mun ihanalla - NOT - potkulaudalla kohti päärautatieasemaa.
Perjantaina Monika, Daniel ja Pascal tuli hakemaan mut Hauptbahnhofilta, kun pääsin koulusta, koska oltiin menossa yhdessä kauppaan, koska a) Monikalla on auto ja b) oltiin lauantaina menossa Grossglocknerille vaeltamaan ja tarvittiin siis ruokaa mukaan. Kun pääsin kotiin, niin 20 minuutin päästä lähdettiin ostamaan viel vaelluskenkiä seuraavaa päivää varten. Löysin aivan mahtavat Hi-Tech kengät, joissa on kengännauhojen sijasta sellaset remmit, mitkä kiristetään sellasta pyörää pyörittämällä. Ja pakko vielä tähän todeta, että olivat kyllä hintansa (100e) väärti, ei hiertänyt muuten vaelluksella yhtään ja oli muutenkin ihan törkeen hyvät jalassa! Shoppailureissun jälkeen päätettiin viel lähtee hakemaa jostai kebulasta pizzaa (tytöille) ja kebabaa (jätkille). Löydettii keskustasta kaks kebulaa, joista molemmista oli kebu loppu ja tarjolla oli PAKASTEpizzoja... Voi jestas. Siinä sit hiukan pyörittii ympyrää ja mentii hakee yhdestä "ravintolasta" pizzat. Ei ne nyt mitkään ihan hirveen ihmeelliset ollu, mut perjantai mätöksi Saksa - Irlanti futispelin seurana se meni ihan täydestä! Ajoissa siitä sitten
nukkumaan, koska...
...seuraavana päivänä lähdettiin yhdeksän aikaa kohti Grosslockneria eli Itävallan suurinta vuorta, jonka huippu on reilusti yli kolmessa kilometrissä, oikeastaan melkein neljässä. Reissuun meitä lähti kolme autoa: meidän "saksalainen" auto (minä + 3 saksalaista, sanoivat kuitenkin meitä jatkuvasti saksalaiseksi joukoksi, koska mä kuulemma oon niinku saksalainen), kreikkalaisten pikku pikku Fiat:ti (ilman talvirenkaita ja jarrut rikki) ja Lucin ja muiden vaihtareiden sekalainen sakki (niillä oli kuitenkin kunnon subbarit takakopassa..). Pysähdyttiin siellä vuorella ekan kerran puolentoista kilometrin korkeudessa, koska porukalla alkoi olla vessahätä. Siellä sit vaihdettiin vaellusvaatteita päälle ja katottiin, ku romanialaisella ja virolaisella tytöllä oli hiukan vääränlaiset kengät jalassa, toinen lähti vaeltamaan sneakereilla ja toinen sellasilla karvasilla talvi"saappailla", ei näin tytöt.
Siitä sitte jatkettin ylös päin ja maksettiin tiemaksua 32 e. Kreikkalaiset nyt ei ihan ollu hiffannu tätä maksupuolta ja kun me ajettiin niiden takana siihen maksupaikan kohdalle ja seurattiin sitä käsien liikettä, kun pelkääjän paikaltakin kaveri oli kuskin ikkunasta ulkona, niin voi jestas, että naurettiin.
Keli Grossglocknerilla oli ihan törkeen sumuinen ja tosi huono. Pakko myöntää, et ei edes nähty Grossglockneria. Käytiin kuitenkin vaeltaas jäätiköllä ja mentiin (tietenkin) mustaa reittiä pitkin, kun "Ei se nyt niin vaikeelta näytä". Tyhmästä päästä kärsikin sitten keuhkot, verenkierto ja reidet. Vaikka oltiin vasta 2,5 kilometrin korkeudessa niin sen ilman happipitoisuuden muutokset huomas jo ihan tosissaan, varsinkin, kun noustiin kilometrin verran lähes pystysuoraa rinnettä ylös silleen vaelluksen loppuhuipennukseksi. Alas se oli kyllä paljon helpompi mennä...
Käytiin vielä hiukan kävelemässä siellä muillakin vuorilla, mutta ilma oli niin tosi huono, että ei tehnyt paljon mieli siellä ylimäärästä olla. Museossakin käytiin ja katottiin murmelivideota uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja...
Kun sitte lähdettiin sieltä pois, niin lähdettiin seuraamaan Villach kylttejä, ajatuksena päätyä takaisin kotiin niin pian kuin mahdollista. No eihän se nyt ihan näin mennytkään. Jossain vaiheessa huomattiin, että mitäs ihmettä, nyt nää väittää et ollaan perillä. Noh, vissiin jossain kohtaan meidän suuntavaisto petti meidät. Ajateltiin, et ajellaan kaikessa rauhassa takasin, koska toisena vaihtoehtona olis ollu kymmenen minuutin junalla ajelu, jotta päästään takasin autobaanalle. Junamatkan hinta oli 17e ja kun oltiin jo ajelemassa takasin, kuultiin, että tunnelimaksu on 10e.. Prkl. Palloteltiin siinä sit hetki ja päätettiin mennä junalla. Oli kyllä varsinanen elämysreissu. Yli kahdentoista tunnin päästä lähdöstä olin vihdoin kotona. Sitä ennen käytiin vielä syömässä Schnitzelworldissä lautasen kokosia Schnitzeleitä 5 eurolla. Suihkun jälkeen paineltiin vielä Monikan huoneeseen kaljalle ja katsomaan kuvia päivän reissusta. Aikamoista oli kyllä, mutta ilman tätä porukkaa se ei olis ollu yhtään mitään! Kahden viikon päästä aateltiin kokeilla uudestaa, jos vaikka nähtäis se itse Grossglocknerkin!
 |
| Ensimmäiseltä taukopaikalta 1990 metrin korkeudessa. |
 |
| Vähän oli sumua. |
 |
| Voi Luc. + Daniel & Pascal |
 |
| Tuolta me tultiin... |
 |
| ...ja tonne me mentiin. |
 |
| Jäätiköt, here we come. |
 |
| Fuck you global warming. |
 |
| FUCK you Global warming. |
 |
| "Jäätikköjärvi" |
 |
| Usain Bolt look-a-like |
 |
| Usain Bolt look-a-like part 2. |
 |
| Jäätä! |
 |
| Jäätikkö! |
 |
| omnomnomnom. |
 |
| Vähän oli pilveä siellä. |
 |
| Sanokaa te mitä sanotte, mut mä oon vahva. |
 |
| Siis oli kyllä niin kirkas sää, ja siellä oli viel tollanen valonheitinki, mikä piirsi siihen huipun päälle sen korkeuden. |
 |
| Sama vuori in real life. |
 |
| Nähtiin metsän eläimiäkin. Ne poseeras meille, ku pyydettiin kauniisti! |
 |
| Onks jarrut kunnos, hä? |
 |
| Tschu-tschu! Näillä mennään! |
 |
| Kreikassa ei tunneta talvirenkaita, pakkasta eikä toimivia jarruja. Hyvä homma pojat! |
 |
| Siäl me boja mennä! |
 |
| Ryhmä rämä @ Grossglockner |
 |
| Achtung Murmeltiere! |
 |
| Tää laitos pelasti mut paleltumiselta. <3 |
 |
| OMNOMNOMNOMNOM! |
Nyt taas sataa kovin vettä ja kastuin pahasti, ku tulin koulusta kotiin. Keskiviikkoon asti on luvattu sadetta, joten eipä pahemmin tarvi tuolla ulkona juoksennella enempää, kuin on pakko.
Viivi
P.S VALMENNUSKURSSI VARATTU!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)