FEUERALARM! FIRE ALARM! PALOHÄLYTYS! (Ja viillelty pyörän kumi.):

Paskaakin paskempi päivä takana, paskaakin paskemman yön jälkeen ja mitäs muutakaan täällä tapahtuu, kun sillä sekunnin siunaamalla, kun mä saan lautaselle päivän ensimmäisen aterian just kun olen tullut töistä ja koulusta kotiin, niin palohälyttimet alkaa ujeltaa kunnon oopperaa. Olin tietty just ehtiny vaihtaa treenisortsit jalkaa (kauniin neon pinkit) ja ottaa lautasen ja maitolasin kätee. Vähänkö alko ärsyttää, ku tajuttii kämppiksen kanssa, että a) se herra pääherra, joka saattaisi laukaista harjotushälytyksen, sattuu olemaan Wienissä b) harjotushälytystä ei missään nimessä tulisi klo 19.00 aikaan illalla c) Joudun jättämään ruokani sisään ja lampsimaan ulos odottelemaan, että joku tulee kertomaan, mitä tapahtuu. Noh, tein kompromisseja. Katsoin ovesta ulos, totesin, että jossain palaa, minkä jälkeen totesin, että otan lautasen mukaan, vaihdan housut ja puen takin päälle ja jos meidän oven takana palaa poistun ikkunasta ja pelastun yhdessä (viimeisen) ateriani kanssa turvallisesti maantasalla olevasta huoneestani. Päästiin kuitenkin poistumaan ihan oven kautta ja jotenkin herätin hymyä ihmisten kasvoilla, kun marssin spagettilautaseni kanssa pihalle. Olihan siellä sitä porukkaa sit jo jonkun verran, mutta paras oli, kun 20 minuuttia hälytyksen alkamisen jälkeen kaks aasialaista tyttöä saapuu pihalle huuli pyöreenä ja kysyy, että "mitä, palaaks täällä?". Siinä sit kauhean ystävällisesti todettiin heille, että jos olis oikee hälytys ollut, niin he olis kuolleet todennäkösesti jo vartti sitten. Idiootit. Siinä sitten Pascal soitteli ympäri maita ja mantuja, jos vaikka tästä "kaupungista" löytyis joku, joka vois tulla ottamaan ton hälytyksen pois päältä. Palokunnasta vaan totesivat, että ei he ees tiennyt, että tällanen paikka on olemassa ja että he ei voi asialle mitään. He ei kuulemma pystyneet edes ottamaan hälytystä pois päältä, edes tulemalla tänne paikan päälle. Kiitti. Pascal sai sit jonkun insinöörin (tähän väliin naurahdan) kiinni, joka sanoi tulevansa 20 minuutin päästä ja tasan 20 minuuttia siitä hetkestä tää järkyttävä ujellus loppui. Loppu hyvin kaikki hyvin. P.S Pojat, älkää tehkö enää ruokaa.

Jengiä pihalla ihmettelemässä.

Siinä se pahanen boksi, mistä se järkyttävä ääni lähti, ja mitä kukaan ei osannut saattaa pois päiviltään. Itse olisin kylläkin vain tarvinnut siihen vasaran, en kuitenkaan sitä omistanut.

Mun (viimeinen) ateria. 

Eilen koin aamulla myös suuren järkytyksen, kun olin klo kuuden aikaan lähdössä Hauptbahnhofille, jotta "pääsen" kouluun ja töihin. Täällä pihalla sitten huomasin, että mun pyörästä oli kumit puhki, tai ainakin ilmat oli pihalla. En sit siinä hädässä alkanut sen enempää tutkia, että mikä oli vikana, koska mulla oli tasan 20 minuuttia päätyä jotenkin rautatieasemalle täältä jumalan selän takaa. Noh, kävellen se ei nyt ihan mennyt niinkuin piti. Hyppäsin lähiasemalta junan kyytiin, joka just tuurilla sattu menemään tosta ohi kohti päärautatieasemaa ja sillä välillä olin jo ehtinyt missaamaan kaksi junaa. Siellä sitten venailin, että seuraava tuli ja kauheella kiireellä Klagenfurtissa bussiin ja vielä kovemmalla kiireellä kouluun luennolle. Olin tasan minuutin myöhässä, luojan kiitos sentään, mutta silti. Iltapäivästä soitin Christinelle ja pyysin häntä tulemaan katsomaan, jos saatais pumpattua pyörän kumit kuntoon. Kun sitten pumpulla meinattiin alkaa ilmaa lykkäämään kumeihin, niin todettiin, että joku mulkero (anteeksi karu kielenkäyttö) oli käynyt viiltämässä kumit puhki. Kiitos. Tästäkin. Sain Christineltä sitten lainaan sellasen vähän isomman potkulaudan, millä noi matkat nyt jotenkin sujuu. Aamulla vaan kyllä oli hiukan sellanen orpo olo lähteä sen kanssa sotkemaan tonne pimeeseen aamuun, kun oon sellasta pili-pali-potkulautaa käyttäny viimeksi, kun olin 10 v. Onnistuin kuitenkin pääsemään ajallaan rautatieasemalla ja niin edelleen. Eli eipä tässä nyt sitten mitään sen suurempaa. Ihmettelen vaan, että miksi just mun pyörä oli rusikoitu eikä yhtäkään niistä 50 pyörästä, joita tossa pihalla sattuu muita olemaan. MIKSI? Kuka on niin tekemisen puutteessa, että ottaa puukon mukaan ja pahoinpitelee toisen pyörän?

Siinä se, kiitos sinulle, joka omistat kivan veitsen.

Töissä on ollut nyt jotenkin suhteellisen rentoa. Maanantaina ei tarvinnu olla töissä, kun kaks tuntia ja tänään sitten puol kahteen asti, minkä jälkeen menin taas kouluun laboraatioihin. Töissä pääsin tänään kemialla tekee elektroforeesi-tutkimuksia, mikä oli ihan siistiä, koska en ollut koskaan ennen sellasia päässyt tekemään. Siinä sivussa sitten sain hyviä vinkkejä siitä, mitä täällä Kärntenissä oikeen kannattais tehdä vielä ennen kuin lähden kotiin. Taitaa olla mun viikonloput nyt aika hyvin buukattu täyteen! Olin niin väsynyt aamulla, kun vihdoin töihin pääsin, että meinasin nukahtaa, kun mulle näytettiin niitä elektroforeesijuttuja. Oikeesti. Kaksi kertaa mä oikeesti taisin sillee ihan tosi nopeesti oikeesti nukahtaakin, koska hätkähdin ihan tosi pahasti hereille molemmilla kerroilla... Koulussa meillä on nyt ollu pari päivää solubiologiaa - blaah - eilen oli neljä tuntia luentoja, joilla laskettiin melkeen koko ajan, että miten tehdään jotain liuoksia, joita labroissa tarvitaan. Tänään sitten olikin ekat labrat ja voi hele sentään, se luokka oli ku sauna. Siellä meitä oli sit 2½ tunnin ajan viis ihmistä kädet laminaarikaapeissa tekemässä soluviljelmiä soluviljelypulloihin ja apoptooseja varten soluviljelmiä kuoppalevyille. Oli ihan jees muuten, mutta kun kello on puol viisi, kun hommat lopetetaan ja oot heränny 12 tuntia aikasemmin, niin se kiva ei enää oikein sovi sitä tunnetta kuvaavaksi sanaksi. Selvisin kuitenkin ehjin nahoin.

Työkaveri tarjosi mulle lounaan!

Eipä tässä varmaan muuta sitten ollutkaan, pelkkää paskaa vaan koko päivän! Mutta ehkä huomenna sitten. Tai sit joskus.

Viivi