Buuaah. Aamuherätykset - jotain, mitä voin vihata ylikaiken, ainakin silloin, kun se tarkottaa lämpimästä sängystä nousemista ennen klo 07:00 (Kaiken lisäksi kuulin tuutoriltani, että hän meni histologialle töihin joka aamu klo 06:30. Meinasin saada slaagin siinä kohtaa.). Tänään sain sitten kokea senkin ensimmäistä kertaa täällä Itävallassa! Olin sopinut tapaavani tuutorini ammattikorkeakoululla Klagenfurtissa klo 09:00, minkä takia yritin saada itseni hereille ennen seitsemää, jotta ehtisin käymään edes pikaisella aamupalalla alakerrassa (vielä, kun sellaiseen yleellisyyteen on mahdollisuus). Noh, kello soitti klo 06:52 ja yllättäen pääsin ylös vasta seitsemän maissa. Siinä sitten kauheella kiireellä vaatteet päälle ja aamupalalle, jotta kerkesin junaan, joka lähti Hauptbahnhofilta (=päärautatieasema) klo 07:50. Eipä siinä muuten mitään, mutta kun en ollut täältä koskaan sinne kävellyt, niin se oli sellasta arpapeliä, että osaanko perille saatika sitten ehdinkö sinne ajoissa. Puolijuoksua kun menin, niin viisi minuuttia ehdin vielä hengähtääkin ennen kuin junaan piti hypätä.

Klagenfurtissa ajattelin sitten kävellä AMK:lle. Olin jopa fiksuna tyttönä hakenut reittiohjeetkin koululle ja tiesin, mitä katoa pitäisi kävellä ja miten pitkään. Noh, kukaan ei varmaan kummastu, kun nyt sanon, että ohjeista huolimatta eksyin... Ja kun vihdoin pääsin perille ja tuutorini soitteli, että missäs sitä ollaan, tajusin olevani väärällä ammattikorkeakoululla... Paska nakki. Ja sinne oikealle ammattikorkeakoululle oli matkaa monta kilometria. Noh, Christina tuli mut sitten onneksi hakemaan ja sain säästää jalkojani. Puna ei kuitenkaan poskilta hävinnyt ihan hetkeen.

Koulussa mua kävi kaikki opettajat tervehtimässä kuin jotain maailman luokan supertähteä. Oli hyvin hämmentävää, miten ne kaikki tunsi mut ja osas kysellä kaikkia asioita niin ku oltaisiin tunnettu ja vaikka kuinka pitkään. Sitten mut tietenkin kierrätettiin siellä koulussa kaikkien labraluokkien läpi ja mulle näytettiin, että missä on mitäkin. Voin kertoa, että jos joku on joskus luullut, että Turun ammattikorkeakoulussa olisi joitain hienoja laitteita, minkä kanssa harjotellaan, niin voin kertoa, että ne on jostain kivikaudelta. Täällä näillä on silleen vaatimattomasti koulussakin histologian luokassa jääleikkeiden harjottelua varten mikrotomi. Kuljin siellä kuin lapsi karkkikaupassa. Luokat oli mun mielestä kauheen pieniä ja sit lopuks tajusin kysyä, et montaks opiskelijaa niiden luokalla on ja vastaukseksi sain 12.

Käytiin hakemassa mulle itävaltalaista puhelinliittymää, jotta ei tarttis tehdä mitään hillittömiä puhelinlaskuja tolle suomalaiselle liittymälle. Kun käveltiin ihan aluksi yhteen kännykkäliikkeeseen ja ruvettiin hieromaan kauppoja, myyjä-poju totesi, että mun Lumiassa on SIM-kortin lukitus eikä hän voi myydä mulle liittymää - ja kaikkein parasta on, ettei voi kukaan muukaan, koska toi mun puhelin on yksinoikeudella omistettu suomalaisille liittymille. MIT VIT?! Kysyn vaan. Mä olin skeptinen investoidessani rahaa Lumiaan tai siis ylipäätänsä Nokiaan ja tässä on nyt sitten tulos. No, sitten haettiin mulle halvin mahdollinen ja ei ihan täysin paska puhelin ja siihen prepaid-liittymä. Onhan toi Samsung nyt oikeen kivan pieni ja painaa vähemmän, ku yksikään mun puhelin ikinä, mutta on se kyllä niin törkeen ruma, että ei mitään järkeä! Mutta toimii. Jos joku haluaa itävaltalaisen numeron, niin sitä voi sitten kysellä.

Ihan vain asian havainnollistamiseksi.

Sparin kautta sitten kämpille. Ja tällä kertaa pääsin jopa sisälle asti. Omnomnom sitä valikoimaa. Meinasin jopa viinipulloon sortua, mutta keräsin itseni - ja mukaan tarttui vain pari Radleria, hupsis. Loppuun vielä parit maisemakuvat!

Tältä näyttää Villach sillalta kuvattuna.

Mielelläni tahtoisin tietää, mihin tota ramppia oikein käytetään? Ihan mielenkiinnosta vaan.