FEUERALARM! FIRE ALARM! PALOHÄLYTYS! (Ja viillelty pyörän kumi.):

Paskaakin paskempi päivä takana, paskaakin paskemman yön jälkeen ja mitäs muutakaan täällä tapahtuu, kun sillä sekunnin siunaamalla, kun mä saan lautaselle päivän ensimmäisen aterian just kun olen tullut töistä ja koulusta kotiin, niin palohälyttimet alkaa ujeltaa kunnon oopperaa. Olin tietty just ehtiny vaihtaa treenisortsit jalkaa (kauniin neon pinkit) ja ottaa lautasen ja maitolasin kätee. Vähänkö alko ärsyttää, ku tajuttii kämppiksen kanssa, että a) se herra pääherra, joka saattaisi laukaista harjotushälytyksen, sattuu olemaan Wienissä b) harjotushälytystä ei missään nimessä tulisi klo 19.00 aikaan illalla c) Joudun jättämään ruokani sisään ja lampsimaan ulos odottelemaan, että joku tulee kertomaan, mitä tapahtuu. Noh, tein kompromisseja. Katsoin ovesta ulos, totesin, että jossain palaa, minkä jälkeen totesin, että otan lautasen mukaan, vaihdan housut ja puen takin päälle ja jos meidän oven takana palaa poistun ikkunasta ja pelastun yhdessä (viimeisen) ateriani kanssa turvallisesti maantasalla olevasta huoneestani. Päästiin kuitenkin poistumaan ihan oven kautta ja jotenkin herätin hymyä ihmisten kasvoilla, kun marssin spagettilautaseni kanssa pihalle. Olihan siellä sitä porukkaa sit jo jonkun verran, mutta paras oli, kun 20 minuuttia hälytyksen alkamisen jälkeen kaks aasialaista tyttöä saapuu pihalle huuli pyöreenä ja kysyy, että "mitä, palaaks täällä?". Siinä sit kauhean ystävällisesti todettiin heille, että jos olis oikee hälytys ollut, niin he olis kuolleet todennäkösesti jo vartti sitten. Idiootit. Siinä sitten Pascal soitteli ympäri maita ja mantuja, jos vaikka tästä "kaupungista" löytyis joku, joka vois tulla ottamaan ton hälytyksen pois päältä. Palokunnasta vaan totesivat, että ei he ees tiennyt, että tällanen paikka on olemassa ja että he ei voi asialle mitään. He ei kuulemma pystyneet edes ottamaan hälytystä pois päältä, edes tulemalla tänne paikan päälle. Kiitti. Pascal sai sit jonkun insinöörin (tähän väliin naurahdan) kiinni, joka sanoi tulevansa 20 minuutin päästä ja tasan 20 minuuttia siitä hetkestä tää järkyttävä ujellus loppui. Loppu hyvin kaikki hyvin. P.S Pojat, älkää tehkö enää ruokaa.

Jengiä pihalla ihmettelemässä.

Siinä se pahanen boksi, mistä se järkyttävä ääni lähti, ja mitä kukaan ei osannut saattaa pois päiviltään. Itse olisin kylläkin vain tarvinnut siihen vasaran, en kuitenkaan sitä omistanut.

Mun (viimeinen) ateria. 

Eilen koin aamulla myös suuren järkytyksen, kun olin klo kuuden aikaan lähdössä Hauptbahnhofille, jotta "pääsen" kouluun ja töihin. Täällä pihalla sitten huomasin, että mun pyörästä oli kumit puhki, tai ainakin ilmat oli pihalla. En sit siinä hädässä alkanut sen enempää tutkia, että mikä oli vikana, koska mulla oli tasan 20 minuuttia päätyä jotenkin rautatieasemalle täältä jumalan selän takaa. Noh, kävellen se ei nyt ihan mennyt niinkuin piti. Hyppäsin lähiasemalta junan kyytiin, joka just tuurilla sattu menemään tosta ohi kohti päärautatieasemaa ja sillä välillä olin jo ehtinyt missaamaan kaksi junaa. Siellä sitten venailin, että seuraava tuli ja kauheella kiireellä Klagenfurtissa bussiin ja vielä kovemmalla kiireellä kouluun luennolle. Olin tasan minuutin myöhässä, luojan kiitos sentään, mutta silti. Iltapäivästä soitin Christinelle ja pyysin häntä tulemaan katsomaan, jos saatais pumpattua pyörän kumit kuntoon. Kun sitten pumpulla meinattiin alkaa ilmaa lykkäämään kumeihin, niin todettiin, että joku mulkero (anteeksi karu kielenkäyttö) oli käynyt viiltämässä kumit puhki. Kiitos. Tästäkin. Sain Christineltä sitten lainaan sellasen vähän isomman potkulaudan, millä noi matkat nyt jotenkin sujuu. Aamulla vaan kyllä oli hiukan sellanen orpo olo lähteä sen kanssa sotkemaan tonne pimeeseen aamuun, kun oon sellasta pili-pali-potkulautaa käyttäny viimeksi, kun olin 10 v. Onnistuin kuitenkin pääsemään ajallaan rautatieasemalla ja niin edelleen. Eli eipä tässä nyt sitten mitään sen suurempaa. Ihmettelen vaan, että miksi just mun pyörä oli rusikoitu eikä yhtäkään niistä 50 pyörästä, joita tossa pihalla sattuu muita olemaan. MIKSI? Kuka on niin tekemisen puutteessa, että ottaa puukon mukaan ja pahoinpitelee toisen pyörän?

Siinä se, kiitos sinulle, joka omistat kivan veitsen.

Töissä on ollut nyt jotenkin suhteellisen rentoa. Maanantaina ei tarvinnu olla töissä, kun kaks tuntia ja tänään sitten puol kahteen asti, minkä jälkeen menin taas kouluun laboraatioihin. Töissä pääsin tänään kemialla tekee elektroforeesi-tutkimuksia, mikä oli ihan siistiä, koska en ollut koskaan ennen sellasia päässyt tekemään. Siinä sivussa sitten sain hyviä vinkkejä siitä, mitä täällä Kärntenissä oikeen kannattais tehdä vielä ennen kuin lähden kotiin. Taitaa olla mun viikonloput nyt aika hyvin buukattu täyteen! Olin niin väsynyt aamulla, kun vihdoin töihin pääsin, että meinasin nukahtaa, kun mulle näytettiin niitä elektroforeesijuttuja. Oikeesti. Kaksi kertaa mä oikeesti taisin sillee ihan tosi nopeesti oikeesti nukahtaakin, koska hätkähdin ihan tosi pahasti hereille molemmilla kerroilla... Koulussa meillä on nyt ollu pari päivää solubiologiaa - blaah - eilen oli neljä tuntia luentoja, joilla laskettiin melkeen koko ajan, että miten tehdään jotain liuoksia, joita labroissa tarvitaan. Tänään sitten olikin ekat labrat ja voi hele sentään, se luokka oli ku sauna. Siellä meitä oli sit 2½ tunnin ajan viis ihmistä kädet laminaarikaapeissa tekemässä soluviljelmiä soluviljelypulloihin ja apoptooseja varten soluviljelmiä kuoppalevyille. Oli ihan jees muuten, mutta kun kello on puol viisi, kun hommat lopetetaan ja oot heränny 12 tuntia aikasemmin, niin se kiva ei enää oikein sovi sitä tunnetta kuvaavaksi sanaksi. Selvisin kuitenkin ehjin nahoin.

Työkaveri tarjosi mulle lounaan!

Eipä tässä varmaan muuta sitten ollutkaan, pelkkää paskaa vaan koko päivän! Mutta ehkä huomenna sitten. Tai sit joskus.

Viivi 

Vaeltamista Maltalla ja suuren maailman opiskelijabileitä:

Taas on viikonloppu päässyt vierähtämään ja taas muutama päivä vähemmän kotiin paluuseen ja kaikkiin muihin laskemisen arvoisiin tapahtumiin! Täällä on säät ollu taas ihan törkeen hyvät - anteeksi, mutta on pakko nyt mainostaa, koska oon kuullut, että siellä Suomessa taistellaan vedenpaisumusta ja täällä sitten taas auringon polttamaa ihoa vastaan - eilenkin oli sellanen +25 astetta ja aurinko paisto pilvettömältä taivaalta. Tänäänki ollu aurinkoista ja semmonen vajaa 20 astetta, mitä nyt äsken tossa "pieni" ukkoskuuro iski, mutta loppu jo! 

Tässä alkoi sataa, ukkostaa ja salamoida. (Näkymä ikkunasta)

Ja tässä se myräkkä olikin sitten jo ohi.

Perjantaina oli neljään asti koulua ja pakko kyllä taas hehkuttaa, että oon niin ilonen, kun ymmärrän kaiken, mitä se meidän opettaja/lääkäri siellä edessä höpisee! Tällä kertaa puheltiin kilpirauhasten kasvaimista ja niiden diagnosoimisesta ultraäänellä ja muilla menetelmillä. Pakko kyllä sanoa, että on paljon mielenkiintosemmat tunnit kyllä täällä kuin Suomessa. Suomessa en edes vaivautunu tunneilla muute tekemään, kuin pelaamaan angry birdsiä ja täällä mua ärsyttää joka ikinen ääni, minkä vieressä istuvan kaverin kännykkä päästää tunnin aikana. Niin se sit vaan menee.
Töissäki pääsin taas tekee kaikennäköstä ja tutustuin taas uusiin työkavereihin ja selitin taas ne kaikki samat asiat, kun kaikki aina kysyy ne samat kysymykset, kun näkee mut ensimmäisen kerran. Miksi sä puhut noin hyvää saksaa? Miksi  sä olet täällä meillä töissä? Kuinka kauan sä olet täällä? Käytkö sä kouluakin täällä? jne jne. Mun pitää varmaan seuraavaan työpaikkaan tehdä sellanen "FAQ - useimmiten kysytyt kysymykset" - lappu, mihin vastaan heti valmiiksi kaikkiin noihin kysymyksiin!

Perjantai-illalla olin kerrankin ajoissa kotona, jopa jo viiden aikaan! Se vaan, että kaikki muut oli jossain ja mä chillailin täällä sitten ihan yksinäni ja mietin, että missä hitossa muut on. Tuulin kanssa oltiin sit vähän yhteyksissä ja keräsin viinipullon ja siideripullon mukaani ja hipsin yläkertaan jakamaan pulloa Tuulin kanssa. Kun se pullo ja siideri oli tuhottu, päätettiin mennä yhteisiin tiloihin, joissa Daniel, Monika, Luc ja Pascal oli katsomassa futista (Augsburg - Bremen). Siellä sitten pelailtiin korttia, katottiin peliä, juotiin olutta ja oltiin äänekkäitä. Yhdentoista maissa tän paikan pääherra tuli sinne ylös ja ilmotti, että oli saanu meistä valituksen, että meidän pitäs nyt sitten olla kovin paljon hiljempaa. Sitten siinä oli muutamia kysymyksiä, mihin piti saada vastauksia (sauna, punttis, pyykin pesu yms.), joten herra isoherra jäi siihen meidän kanssa juttelemaan ja hetken päästä oli itse tuplaten niin kovaääninen, kuin me oltiin. Se siitä sitten. Siellä sitten sovittiin seuraavan päivän ohjelmasta Monikan ja Danielin kanssa.

Lauantaina sitten puoli kymmenen aikaan lähdettiin Monikan, Danielin ja Pascalin tyttöystävän kanssa kohti Maltatalia ja Itävallan suuria vesiputouksia ja suurinta patoa. Ensin ajeltiin autobaanaa pitkin iha törkeen hienojen maisemien keskellä joku reilu tunnin verran. Siellä sitten käytiin tutustumassa ensimmäiseen vesiputoukseen, minkä jälkeen suunnistettiin sinne vuoritielle, jota pitkin pääsi sinne yli 2000 metrin korkeuteen. Tienkäyttö maksoi sen 17,5 euroa ja sillä pääsi ajelemaan sitä reittiä koko päivän. Pidettiin välillä aina pausseja ja otettiin paljon valokuvia. Matkanvarrella oli paljon vesiputouksia ja yli puolentoista kilometrin korkeudessa oli ihan törkeen kaunis järvi. Siitä viisisataa metriä ylöspäin oli sitten se suurin pato. Siellä pääsi siellä padon reunalla tekeen "Sky walking" - systeemiä. Siihen oli rakennettu lasilevyistä ja ritilöistä sellanen tasanne, mistä näki sit tosiaan 200 metriä alaspäin. Hui! Maisemat oli kyllä ihan huikasevia ja oli tosi hyvää matkaseuraakin! Siellä oli ihan törkeen hienoja tunneleitaki rakennettu sinne vuorien läpi! Olin ihan taivaissa! Siellä sit vaellettiin ja valokuvailtiin! Ensi viikolla sitten olis tarkotus lähteä viikonloppuna vallottamaan Grossglockner eli Itävallan korkein vuori! Annetaan kuvien nyt sitten puhua puolestaan!

Julia, Monika & Daniel

Lehmiä, ihan livenä!

"Et uskalla kokeilla onks toi vesi kylmää" Tietty uskallan!

Meidän biili!

Tota me tietty kiivettiin Danielin kanssa alas ja ylös!

Pato ja järvi 2000 metrin korkeudessa!

200 metriä korkea pato.

Järvi 2000 metrin korkeudessa.

Pakko oli temppuilla, kun kerran vaan tuolla noin korkeella ollaan!

Autoteitä vuoren rinteellä.

Jodlaajapoikiakin nähtiin! Oli aika komee akustiikka tuolla padolla!

Maisemat padolta kuvattuna.

Pilvi ja luminen vuorenhuippu.

Rinteet 2000 metrin korkeudessa.

Eilen halusin vielä pestä pyykkiä ja oltiin Tuulin kanssa sovittu, että se antaa mulle pyykkinsä kanssa, niin pesen ne sitten siinä samalla. Sain nimittäin eilen sellasen sirukortin, millä saa pestyä pyykkiä tuolla pyykkituvassa. Käytiin aamulla tarkistamassa ton herra isoherran kanssa, että siinä mun kortilla on varmasti se kymmenen euroa sisällä ja sillon päästiin hyvin pyykkitupaan sisälle. Noh, kun sitten halusin mennä pesemään pyykkiä, niin ovi oli takalukossa, kiitos! Tänään sunnuntaina päästiin sit vihdoin pesee pyykkii. Meni vaan vähän myöhäseks.

Lauantai-illalla oli sit vielä ohjelmassa toisen opiskelija-asuntolan järjestämät bileet. Ensin tepasteltiin monta kilometria sinne asuntolaan, koska kukaan ei tarkkaan tiennyt missä se oli. Siksipä me myös eksyttiin hiukan. Korkkarit jalassa se eksyminen ei kuitenkaa oo mitään ihan hirveen kivaa. Siellä sitten oli kyllä kaikki pelit ja vermeet paikallaan. Ihan sairaan isot tilat ja viina virtas. Musiikki soi ja DJ oli paikalla. Tanssimaanki pääsin, kun chileläinen kaveri tuli pyörittämään vähän reggaetonin ja salsan rytmejä, oli kyllä niin siistiä! Pakko kyllä myöntää, että tuli itse silleen vähän turhan kovasti halpaa viiniä juotua ja seuraavana aamuna olikin sitten vuorossa maailman ilkein päänsärky. 
Siellä juhlissa tutustuin moniin uusiin opiskelijoihin ja mulla oli tosi henkevät keskustelut yhden makedonialaisen kaverin kanssa. Se ei ymmärtänyt suomalaista kulttuuria juuri yhtään. Kotiin kävellessä sitte väännettiin Johnin kanssa kättä siitä, että Suomen kuuluu antaa Kreikalle rahaa , kun Kreikka kerran sitä tarvii. Nih, ettäs tiedätte.

Tuuli & Viivi. 

Sunnuntai onkin sitten ollut tosi naurettava päivä. Ensin makasin peiton alla puoli kahtee. Sitte arvoin suihkuun menemistä tunnin verran ja sen jälkee oon istunu takapuoli homeessa täs koneella. Noh, huominen tuo taas rytmin tullessaan, kun aamuherätys tekee taas ilkeen paluun! <3

Viivi

Ensimmäinen koulupäivä (sydän):

Tänään oli eka koulupäivä! Jee! Oli aika hassua olla taas pitkään aikaan oikeesti luennolla. Olin viel kaiken lisäksi ihan varma, että en ymmärrä siellä tunnilla mitään, mutta toisin kävi! Meillä oli tänään isotooppi lääketieteen ensimmäinen tunti ja meidän opettaja on sellanen suhteellisen nuori ja viimeistä vuotta erikoistuva lääkäri. Jep, lääkäri, ei opettaja. Mutta pakko kyllä sanoa, että olen Suomessa törmännyt kyllä paljon pahempaankin, joten en valita! Mulla on Suomessa ollut jo isotooppi lääketieteen opinnot, mikä hiukan helpottaa täällä opiskelua, vaikken kyllä oikeen mitään muistakaan. On kuitenkin helpompi arvailla välillä niitä sanoja, kun on jo jotain hajua asiasta suomeksi. Tänään käytiin läpi kilpirauhasta ja sen toimintaa, lähinnä siis sitä, missä kyseinen rauhanen sijaitsee ja mitkä on sen tärkeimpiä tehtäviä ja mitä se hormonia se tuottaa. Lisäksi käytiin läpi kilpirauhasen sairauksia: liika- ja vajaatoimintaa ja kasvaimia. Täällä näillä tunneilla käydään kovasti läpi anatomiaa ja fysiologiaakin eikä tää oo vaan itse isotooppilääketiedettä. Toisaalta se on ihan hyvä, niin ymmärtää sitten paremmin näitä asioita. Oikeastaan mä en oikeen tiedä, miksi tän opintojakson nimi on isotooppilääketiede, kun se itseasiassa on paljon lähempänä endokrinologiaa, mutta samapa se. Ymmärsin tunnilla tosiaan kaiken, mitä tämä lääkäri meille kerto ja kirjotin paljon muistiinpanojakin, mikä tosiaan kertoo siitä, että oikeesti ymmärsin jotain! Nyt, ku hoksasin, ettei tää niin kamalan vaikeeta ookkaan (ainakaan nyt ekalla tunnilla), iski kauhee polte lähteä sinne Saksaan opiskelemaan lääkikseen. Huoh. Tuntien piti loppua tänään puol kahdelta mutta päästiinkin sit jo yhden aikaa, mikä oli aikamoinen yllätys. Mua se ei kyllä oikeestaan auttanut yhtään, kun olin luvannut kolmen maissa mennä juttelemaan meidän koulutusohjelman koulutuspäällikön kanssa. Siinä sitten availin läppärin, nautin nopeasti WLAN - yhteydestä ja odottelin, että herra koulutuspäällikkö saapuisi rakennukseen.

Vihdoin se sitten saapui paikalla ja ryntäsin heti sitte sisään, jotta pääsisin mahdollisimman pian kotiin. Homma venyi kuitenkin aika pitkäksi, kun hän olikin kotoisin Saksasta ja meillä oli sitte paljon keskusteltavaa! Hän oli myös kauheen kiinnostunut Suomen systeemeistä ja kyseli meidän koulutuksen kulusta sun muusta todella paljon. Mä sitten jossain mielenhäiriössä lupasin etsiä meidän koulutusohjelman oppisisällöt jostain englanniksi. Olis varmaan pitänyt ensin vähän tehdä tutkimusta, jos sellasia edes löytyy jostain englanniksi. Pitää varmaan lähettää itku-potku-parku sähköposti Suomeen kouluun ja pyytää joltain vähän materiaalia. Nää on täällä tosi kiinnostuneita tästä vaihtarihommasta nyt, kun oon kert ihan ensimmäinen vaihtari ikinä sosiaali- ja terveyspuolella täällä. Ja tää koulutuspäällikkö oli ihan innoissaan, että toivottavasti jatkossakin ihmiset haluis tulla tänne vaihtoon, koska he ottaa tosi mielellään! Eli nyt sit vaan kaikki joukolla tänne vaihtoon! Hän lupas järjestää mulle reissun Wienin ammattikorkeakouluun tutustumaan, jos mulla vaan on aikaa. Tietty sit sanoin heti, että tottakai mä haluan sinnekin käymään. Siellä on kuulemma koulussa labraluokat kuin oikeessa labrassa, eli siis ihan valtavat upouudet laitteet ja kaikkea. TIETENKIN mä haluan sinne tutustumaan!! Tulee vaan ajan kanssa mahdollisesti ongelmia, mut eiköhän tää tästä.

Mun luokan Christinalla oli tänään synttärit ja tunnin alussa sit muistinkin, minkä takia mä rakastin Saksassa syntymäpäiviä. Täälläkin tuntuu olevan tapana se, että syntymäpäivänä kaverit leipoo sulle ja kaikille luokkalaisille kakun ja sitä sit yhdessä mussutetaan siellä tunneilla. Täällä nää oli leiponut aivan ihania muffinsseja, nam nam nam. Ja viel, ku mullaki oli ihan hirvee nälkä, ku menin kouluu suoraa harjottelusta, niin kyllä muffinssit maistu :-)

Omnomnomnom. 

Illalla, kun pääsin kotiin, käytiin vielä Monikan (Saksa) ja Tuulin (Suomi) kanssa Lidlissä ostoksilla, koska Monikalla on täällä auto, niin on paljon helpompi tehdä suurempia ostoksia, kun noi kaupatkaan ei tässä ihan liki oo. Tehtiin kyllä varsinainen löytö Tuulin kanssa: Täällä on SIIDERIÄ?! Ei keski-Euroopassa juoda siideriä, miksi täällä on siideriä? Noh, oli sitä sitte pakko ostaa (siihen samaan syssyyn, kun ostettiin olutta, viiniä ja kuohariakin....)!

Voiko tää olla mahdollista?!

Nyt enää huominen päivä töitä ja koulua ja sitten koittaa, ah, viikonloppu. Onko mitään parempaa? Anteeksi, joo, on jotain parempaakin, koska mulle varmistu tänään, että vietän sellasen viiden päivän miniloman täällä kolmen viikon päästä, kun saan tänne maailman parasta seuraa Suomesta! ;-) Enää 20 päivää!!

Viivi

77 päivää 18 tuntia 58 minuuttia 20 sekuntia

Täällä aikaa taas päässyt kulumaan aika paljon sitten viime bloggausten jälkeen, mutta kun tekee pitkää työpäivää niin ei millään jaksa enää töiden jälkeen tulla koneelle kirjoittelemaan päivän tapahtumista kauheen yksityiskohtasesti. Ja pakko kyllä myöntää, että tällä työtahdilla kaikki mahdolliset päivitykset koskisikivatkin vain lähinnä tota töissä käymistä ja sitä, mitä siellä tapahtuu. Yhdeksän tuntia päivässä on kuitenkin aikamoinen työmäärä tälleen opiskelijalle, joka ei saa tehdystä työstä mitään korvausta. Aamulla, kun herään silloin klo 6:40, joudun kyllä oikeesti motivoimaan jo itseäni siihen, että jaksan raahautua täältä jumalanselän takaa sinne sairaalaan, varsinkin, kun tiedän, että aamulla ei jaksa päivän loppumiseen vielä uskoa millään. 

Täällä oon nyt sitten kemialla töissä päivystyslaboratoriossa, jossa ollaan yötä päivää 24/7 töissä. Itse en nyt oo vielä ainakaan yövuorossa enkä iltavuorossa ollut, mutta katsoo nyt, että mitä tuleman pitää. Tunteja pukkaa koko ajan lisää ja koulussakin pitäs käydä ja jossain välissä pitäs varmaan tutustua johonkin muuhunkin paikkaan kuin kouluun, asuntoon, bussiin ja junaan. Mutta onhan tässä vielä nuo ruhtinaalliset 77 päivää aikaa päätyä edes kerran jonnekkin muualle kuin sairaalaan. Oon päässyt kemialla tekemään ihan hirveesti kaikkea. Olen tutustunut näytteiden kulkuun labrassa ja päässyt itse tekemään tutkimuksia. Mulle on myös opetettu kaikkien koneiden käyttöä ja saan ihan itsenäisesti jo tutkia näytteitäkin - tietenkin omien taitojeni rajoissa. Kun tulee kysyttävää, pitää vain kysyä ja homma jatkuu taas. On tosi kivaa, kun on taas jotain tekemistä päivän aikana, vaikkakin iltapäivisin tuollakin valitettavasti aika paljon hiljenee ja tekeminen loppuu kesken. Silloin sitten luetaan kaikkia kansioita, joissa kerrotaan koneiden toiminnoista - huoh. No, ainakin sanavarasto karttuu, jos ei muuta. Työpaikalla kaikki työntekijätkin on kyllä oikein mukavia ja täällä labrassa on enemmän sitä tekemisen meininkiä, ei ihan sellasta lusmuilua kuin siellä patologialla. Tai ehkä mä oon vaan niin jotenkin enemmän semmonen itse tekemisestä tykkäävä ihminen, että mua jyrsi välillä pahasti vaan katsella vierestä.

Täällä näytteenottoputket ja systeemit on ihan erilaisia kuin Suomessa. Täällä sairaanhoitajat on pääsääntöisesti niitä, jotka ottaa verta, vaikkakin mekin kyllä tietyissä tilanteissa päästään sitä tekemään. Nää ei vaan voi ymmärtää täällä sitä, että me Suomessa harjoitellaan verinäytteenottoa toisillamme koulussa. "Eiks siinä voi käydä tosi pahastikin?" oli yksi sellainen kysymys, jonka kuulin ekan päivän aikana täällä aika usein. Täällä ne putket muistuttaa ihan perus ruiskuja, siihen päähän vaan laitetaan kierteillä neula ja sitten vaan pistämään. Sitten, kun se neula (ehkä) on siellä suonessa, päätetään halutaanko näyte ottaa vakuumisti vai ei. Jos ei oteta vakuumista, niin mäntää vedetään pikku hiljaa alas päin, jolloin veri saa valua putkeen omalla paineellaan. Jos taas halutaan ottaa vakuumisti, niin mäntä vedetään kerralla pohjaan ja sitten vaan lorotellaan. Putket on muutenkin ihan eri värisiä ja eri näköisiä, minkä takia mä olen täällä välillä vähän hukassa, että mikä putki on mikäkin ja mikä putki kuuluu mihinkin tutkimuksiin. Pinkki putki on esimerkiksi EDTA - putki, vihreä (joka siis Suomessa olisi litium hepariiniputki) on täällä hyytymistutkimuksiin ja peruskemialla tarvittava litium-hepariiniputki on täällä oranssi. Pääsen ensi viikolla katsomaan näytteenottoa, joten kuvia näistä ihmeellisyyksistä tulee siis silloin!

Vaihtareiden kanssa on tullut viikonloppuna ja nyt viikollakin tehtyä jo kaikenlaista. Perjantaina oltiin klubeilemassa, lauantaina vähän juttelemassa ja sunnuntaina kaupungilla pyörimässä, kun etsittiin kauppaa, joka olisi auki ja kirpparia, josta kauheesti puhuttiin. Kirpparipaikka löydettiin, vaikka vähäsen eksyksissä oltiinkin. Kirppari ei kuitenkaan ollutkaan sunnuntaina auki, vaan lauantaina - heh heh. Kauppaakaan ei löytynyt, joten Mc Donalds sai tarjota meille sitten antimiaan. Ja jääkaappi pysyi edelleen tyhjänä. Tää on aikamoinen kulttuuriero tää, että kaupat  ei oo sunnuntaina auki. Kestää hetken näköjään tottua. Maanantaina pitkän työpäivän jälkeen saksalaiset vaihtarit Monika ja Daniel soitteli mua syömään kanasalaattia, koska he oli onnistunu kokkaamaan kokonaisella jalkapallojoukkueelle. Itse taas en kauheesti jaksanut koskeakaan mihinkään pannuun tai kattilaan, joten nappasin viinipullon kouraan ja käppäilin kohti ilmaista ja valmista ruokaa. Nam.

Maanantai oli muutenkin ihan tosi kamala päivä, kun piti ensin olla koko päivä töissä, niillä tosi pienillä eväillä, minkä jälkeen lähdinkin sitten käymään kaupassa. Sieltä tullessani missasin tietty ekan bussin, minkä ansiosta missasin tietty sen seuraavan junankin. Siellä sitte asemalla asustelin puolisen tuntia tietäen, että joudun vielä menemään Villachissa kauppaan ja kantamaan kaikki tavarat kotiin. Ruokaostokset ei olleet mitkään pienet sitten loppu peleissä ja alko ottaa sopivasti päähän, kun sitä kotimatkaa tosiaan oli se 5 kilometria. Loppujen lopuksi pääsin kuitenkin kotiin ja siitä sitten tosiaan yläkertaan syömään!

Maanantaina olin vielä suhteellisen kipeä. Oli kurkku kipeä, pää särki ja oli tosi kuumeinen olo. Sitten tosiaan aloitin siellä kemialla ne työt. Siellä sitten lääkäri tuli ottamaan multa nieluviljelyn ja hetken päästä se tuli tuomaan mulle kaks eppendorf putkellista homeopaattisia lääkkeitä, jotka riittää mulle seuraavaks kolmeks vuodeks. Hetken aikaa olin siinä silleen suu auki, että häh? Mutta joo, näin tää homma täällä toimii! 

Muuten täällä homma toimii ihan kivasti ja tässä varmaan tuli nyt tärkeimmät kuulumiset! Huomenna sitten kirjottelen vähän siitä, millasta oli koulussa!

Viivi

Vuorelle päästiin koko vaihtarijengi!

Ruokaa!

Apinoita ja apinoita.

Welcoming Day ja kaikkee muuta mukavaa!

Taaskin ehti pari päivää kulua ennen kuin ehdin tälleen oikeen kunnolla istumaan koneen viereen - ja tällä kertaa istumaan ihan kirjaimellisesti, kun sain vihdoin kirjotuspöydän tuolin tänne huoneeseen, oli kuulemma ihan unohtunut.

Täällä on nyt sitten syksy. Satelee vettä, kun satelee ja on "kylmä". Ihmiset pukeutuu paksuihin talvitakkeihin ja on aamusinki iha kuolemaisillaa. Päivisin niillä on hupparit päällä, kun on vaan + 20 astetta lämmintä. Minä kuljen toppi päällä ja farkut käärittynä puoleen sääreen. Piste. Sit, kun puhutaan + 15 asteesta, voin harkita pukevani nahkatakin päälleni. 

Tältä näyttää asuntola ulkoa. Tää mutanen edusta tulee joskus olemaan tekniikan inssien laboratorio.

Ja tältä näyttää pihalla noin muuten. Siis tässä asuntolan edessä.

Paikalliset auto-inssit teki Smartille pahoja asioita, nyt se on enää vain raato tossa pihalla.

Torstaina olin sitten viimistä päivää patologialla hetkeen. Marraskuussa olis sit kuitenkin viel kaksi viikkoa sytologiaa edessä, joten ei tullut kauheesti "hyvästeltyä" viel ketään. Oli kyllä niin turha päivä torstaina, kun ei siellä ollut oikeen mitään mielekästä tekemistä, kun olin edelleen siellä näytteiden vastaanotossa ja makrolla. Pääsin yhden jääleikkeen katsomaan ja muuten sitten vaan auttelin siinä kaikissa juoksevissa asioissa ja yritin tehdä edes jotain, mikä hyödyttäis sekä mua että muita. Kahden aikaan lähdinkin sitten koululle hakemaan kliinisen kemian työaikatauluja ja tuli silleen kuvainnollisesti avarista naamaan. Mun piti tehdä siellä kemialla yhteensä 82 tuntia kuukauden aikana, eli siis se olis ollu silleen ihan kiva määrä tunteja, kun pitää viel koulussakin käydä. Nyt kuitenkin se opettaja oli mielivaltaisesti päättänyt, että mä teenkin ylimääräisiä tunteja, koska nyt olen kerran Itävaltaan asti tullut työharjotteluun. Kiitos. Ja sitten vielä mun pitää se lokakuun viimeinen viikko olla veripankissa eli immunohematologialla töissä, vaikka sen piti olla vasta joulukuussa. Muutenkin olin laskenut sen varaan, että saan loppukuusta helposti kolme päivää vapaata, kun teen alkukuusta paljon töitä. Nyt onkin sitten se ongelma, että saanko vapaata enemmän kuin yhden päivän. Kiitti. Ja kaikkein paras on se, että alunperin immunohemaa piti olla 16,5 tuntia ja nyt yhtäkkiä 41 tuntia. Siis mitä helvettiä? Ja siellä en kuulemma pääse itse tekemään yhtään mitään, vaan saan ainoastaan katsoa vierestä. Toki ymmärrän, että on vaarallista antaa opiskelijan tehdä veriryhmän määrityksiä ja ristikokeita, mutta hei, 41 tuntia vierestä katsomista on jo vähän liiottelua, jos en mitään pääse itse tekemään. Aion kuitenkin ottaa asian puheeksi siellä labrassa heti, kun mahdollista ja yritän saada asioita sovittua vähän eri tavalla, koska näin sen ei ainakaan kuulu mennä. Olo on kuin työleirillä konsanaan.

Työkaverit työntouhussa, minä en.

Torstai-illalla tutustuin ekaa kertaa tähän mun kämppikseen, joka on tosi mukava! Hän tulee tosiaan Saksasta ja opiskelee tradenomiksi tossa vieressä olevalla ammattikorkeakoululla. Berliiniläinen ja puhuu ihanan ymmärrettävää saksaa. Välillä tuntuu, että en täällä puhuiskaan oikeen saksaa, kun välillä menee jutut niin ohi, mutta Nelen kanssa ku puhelee - ah, sitä tunnetta, kun ymmärrät kaiken. Illemmalla lähdin vielä Tuulin, toisen suomalaisen vaihtarin, kanssa kaupunkiin "yksille". Niin klassinen esimerkki siitä, miten yksi muuttuu kahdeksi, kaksi kolmeksi ja kolme känniksi. Lähdettiin kaksin matkaan ja parin baarin jälkeen vaihtaripojat liitty seuraan ja siitä jatkettiin taas eteen päin. Loppujen lopuksi tosiaan päästiin kolmen maissa yöllä kämpille sellasissa sopivissa ja aamulla seitsemän aikaan soi kello, koska piti mennä koululle Welcoming Day:hin. Yhmh, sitä darran määrää. Ja unen.

Welcoming Day oli aika jees. Ku päästiin siihen koululle, niin huomattiin heti, että siellä oli pari miestä videokameroiden kanssa kuvaamassa. Sitten se kamera kääntyi yhtäkkiä meihin ja me käännyttiin äkkiä Tuulin kanssa pois kamerasta. Hetken päästä ne miehet tuli meidän luo ja kyseli, että mistä ollaan ja ilmottivat, että haluavat haastatella meitä. Tuuli ei halunnut, joten nakki jäi mulle. Onneks kysymykset oli luokkaa "Miksi Kärnten? Mitä teet täällä? Tykkäätkö Villachista? Entä korkeakoulusta?" Selvisin! Ja pian mun söpö ja darranen pärstä nähdäänkin telkkarissa, kiitti! Ilmottautumisen jälkeen syötiin siellä sitten aamupalaa ja sen jälkeen alkoi infoluentojen tulva. Alkuun yleisiä höpötyksiä, sitten IT - asioita ja lopuksi vielä kirjasto juttuja. Olin silleen aika vähän hereillä jostain kumman syystä + siellä toimi WLANi, joten mulla oli jotain paljon parempaa tekemistä! ;-) Kun oltiin koulua kierretty tarpeeksi, lähdettiin lähistölle yhdelle vuorelle syömään. Se oli ihan sika korkeella ja se mäki sinne oli ihan törkeen jyrkkä. Krapulaliikunta ei oo koskaan ollut se mun juttu, eikä vissiin Tuulinkaan, joten pikku hiljaa pikku hiljaa. Kuvailtiin siellä sit ensin huikeita maisemia, minkä jälkeen mentiin lounaalle. Istuskeltiin siinä sen "meidän porukan" kanssa (italialaisia, kreikkalaisia jne.) ja kv-koordinaattori tuli siihen meidän viereen istumaan. Ruoka oli hyvää. Seura oli tosi hyvää. Ainut, että joutu puhumaan englantia :-D Alkuun se oli nimittäin aika vaikeeta, kun oli kaks viikkoa jutellut pelkkää saksaa, nyt ne kulkee rinta rinnan ne kaks kieltä! Syömisen jälkeen suuntana vielä "Monkey mountain" ja perkeleesti apinoita! Oli kyllä siistiä. Niitä vaan ei saanut katsoa silmiin tai ne suuttuu ja kappas kappas, kun musta niistä apinoista jokainen tuli siihen viereen istumaan ja voisin kuvitella, että niiden päässä liikku jotain tän tapasta: "Kato mua! Kato mua! Kato mua silmiin. Nyt! KATO MUA!". Oikeesti. Pelottavaa.

Koululla aamupalalla.

Ettäs tiedätte sitten! Koko PP-esityksen tärkein kohta!

Paikallinen huikee traktori!

Ei nyt ihan oltu mukana ei.

Tällanen linna!

Nää maisemat on vaan yksinkertaisesti niin huikeita!

Ravintola, jossa oltiin syömässä siellä vuorella.

Love.

"Kiipeen kohta mökö-mökö-puuhun ja heittelen teitä kusipäitä kävyillä."....

..lopputulos.

Uima-apina. Kaikki apinat ei kuulemma osaa uida. Keksittiin siis tapa testata, mitä lajia mikäkin apina on. Heitetään veteen ja katsotaan osaako uida. Jos ei, niin ei ollut oikee apina. Sääli. :-D

Eilen illalla lähdin Christinen kanssa ulos illalla. Samoilla silmillä, joilla olin koko päivän pistänyt menemään. Vähän väsytti, mutta oli hyvä reissu. Oltiin ensin kaupungissa pyörimässä, minkä jälkeen lähdettiin vähän syrjempään yhdelle suositulle klubille. Sinne tuli myös nää kaikki vaihtarit ja kun Christine lähti 12 maissa kotiin niin mä siirryin vaihtariporukkaan. Oli kyllä siistiä ja hauskaa. Alko vaan polvet niin särkee siitä monen tunnin tanssimisesta, että oli pakko lähteä kotiin siinä kahden maissa. Taksimatkakin oli aika metka, kun taksikuski popitti klubimusiikkia volumet kaakossa. 
Siellä klubilla oli disco puoli, millä nyt lähinnä oltiin, mutta siellä oli myös sellanen puoli, jolla soitettiin sellasta paikallista ja saksalaista tanssimusiikkia ja ihmiset tanssi siellä discofoxia. Ja kaikkein siisteintä oli, että siellä oli tanssittajia siellä lattialla, jotka kävi sitten hakemassa naisia tanssimaan - ja vitsi, ne tanssi hyvin! Pitäis varmaan itsekin uskaltaa ens kerralla sinne, koska se näytti niiiin siistiltä. 

"Hugo" eli proseccoa ja seljanmarjamehua. Nam.

Tämä DJ lauloi yhdessä baarissa ja sitä ei oikeesti voinu uskoa, että se lauloi ite. Niin hyvin se siis lauloi. 

Tänään sitten ohjelmassa ei oo mitään, paitsi jotain yksittäisiä kouluhommia ja sitten aattelin vaan maata, kun kerrankin siihen on mahdollisuus. Tänään ei enää klubiteta. Ei pysty. Olen kai tullut vanhaksi.

Viivi